Etusivulle
 



31.08.2010 Puolimieli  
  Happoradion viides albumi Puolimieli ilmestyy keskiviikkona 13.10.2010. Siitäpähän.  

14.06.2010 Elämä Lapselle & Ihmisenpyörä pyörii  
  Happoradio nousee ensimmäistä kertaa urallaan Elämä Lapselle -konsertin lavalle 15.9.2010. Samaisessa tapahtumassa esiintyvät myös Apocalyptica, Jenni Vartiainen, Cheek, Irina sekä Koop Arponen.

Ihmisenpyörä paukahti YleX:n Himotuimmat-listalla suoraan sijalle 2. Se on orkesterin historian paras sijoitus ko. listalla joten kiitokset äänestäneille jo nyt! Kappale sai myös messevää menestystä Voicen Ensireaktiossa saaden Kyllä-ääniä 94.2%. Hyvähyvä.
 

03.06.2010 Ihmisenpyörä ensisoitossa ja soittolistalla  
  Happoradion 17. single Ihmisenpyörä saa ensisoittonsa huomenna perjantaina klo 08:00 YleX:n taajuudella. Kappale on lisätty myös samaisen kanavan B-soittolistalle. Jee.  

13.03.2010 Kuorosotaa  
  Huomenna sunnuntaina Aki vierailee Ilkka Alangon johtaman Joensuun kuoron solistina. Joka iikka sitten äänestää Joensuun finaaliin, ettei Happoradion tartte hävetä! Aki lentää paikalle suoraan noin viikon mittaiselta pohjoisen rundilta, eli kaikki henkinen tuki tulee tarpeeseen. Siispä:

ÄÄNESTÄ JOENSUUTA!!!

· Lähetä tekstiviesti 2 numeroon 17224 tai
· Soita numeroon 0700 79 242

 

05.03.2010 Vinkki viikonvaihteeksi  
  Sunnuntain Kuorosodassa kannattaa äänestää Ilkka Alangon kuoro jatkoon...  

16.09.2009 Pörsänmäen Sanomat (Tribuutti Jaakko Tepolle) ilmestynyt  
  Savo-karjalainen kuoliaaksinaurattaja Jaakko Teppo on viimein saanut oman tribuuttilevynsä (tai oikeammin 'rippuuttilevynsä') ja se on julkaistu tänään. Happoradio esiintyy tallenteella versiollaan Rötösrock-kappaleesta. Levyn voit tilata kotiisi esimerkiksi täältä.

Täydellinen biisilista ja muuta infoa löydät Jaakko Tepon kotisivuilta.

 

03.09.2009 Happoradio ehdokkaana MTV Music Awardsissa  
  Viisi suomalaisartistia kisaa parhaan suomalaisen esiintyjän palkinnosta Berliinissä pidettävissä MTV Europe Music Awards -gaalassa. Kisassa mukana ovat Happoradio, Disco Ensemble, Deep Insight, Cheek ja Apulanta. Äänestys parhaan esiintyjän tittelistä jatkuu 12. lokakuuta asti MTV:n sivuilla. Syyskuun lopulla julkistetaan ehdokkaat myös muissa kategorioissa. MTV-musiikkikanavan gaala pidetään 5. marraskuuta Berliinissä.

Linkki äänestykseen: http://ema.musictelevision.fi/aanesta

 

14.05.2009 Kaunis Minä myi platinaa  
  Levy-yhtiö tiedottaa:

Happoradion neljäs albumi Kaunis Minä on myynyt platinalevyyn oikeuttavan määrän, 30 000 kappaletta. Albumi julkaistiin elokuussa 2008. Ensimmäiset singlelohkaisut Hirsipuu ja Che Guevara kasvoivat mittaviksi radiohiteiksi ja povat pysytelleet radiolistojen kärjissä julkaisustaan saakka. Kolmas single Puhu äänellä jonka kuulen avasi Happoradiolle uusia kanavia – ja sitä kautta nosti bändin koko kansan tietoisuuteen.Neljäs single Olette kauniita nousi myös samantien radioiden soittolistoille. Yhtye pokkasi yhdessä ohjaaja Kusti Mannisen kanssa musiikkivideoita palkitsevassa Muuvi-gaalassa Hopeisen Muuvi-palkinnon Che Guevara-videostaan.

Happoradio nousi kultalevysarjaan vuoden vaihteessa, kun albumi Kaunis Minä myi yli 15 000 kappaletta. Nyt levy on ylittänyt jo 31 000 myydyn levyn rajan.


Että siitäpähän.

 

13.05.2009 Olette kauniita -livevideo ensiesityksessä  
  Tavastian keikalta kuvattu Olette kauniita -video saa ensiesityksensä Voicella huomenna torstaina noin klo 09:00. Paikalla selityksiä jakamassa näillä näkymin Aki ja Markku.  

30.03.2009 Che Guevara Muuvi-ehdokkaana  
  Anna ihmeessä äänesi Mannisen poikien ohjaamalle Che Guevara -videolle vuoden 2009 Muuvi-kisoissa.

Äänestäminen tapahtuu joko tekstiviestillä, sähköpostilla tai postikortilla.

Tekstiviestiäänestys maksaa 0,65e/ kappale.
Palvelu toimii seuraavien operaattoreiden liittymillä: Aina, DNA, Elisa, Kolumbus, Saunalahti, Sonera, Tele Finland, Zeroforty sekä Ålands Mobiltelefon

Lähetä tekstiviesti Muuvi 3 numeroon 17176. (Happoradion kilpanumero on siis tuo 3.)

Sähköpostiäänet lähetetään osoitteeseen:

musiikki-tv@yle.fi

Voit äänestää myös postikortilla:

Muuvi
PL 87
00024 YLE

http://pop.yle.fi/aanestysohjeet

 

16.03.2009 PK-elämät / Asemalla -tuplajulkaisu  
  Happoradion kaksi ensimmäistä albumia on julkaistu uudelleen yhtenä tuplajulkaisuna. Paketin hinta on kaunis 10€ ja sen myyntipisteet ovat Prisma, Sokos, Euromarket, Citymarket sekä ABC liikennemyymälät.



 

07.03.2009 Olette kauniita radioon  
  Kaunis Minä -albumin neljäs sinkku Olette kauniita on jaettu radioille ja se soi tällä hetkellä ainakin YleX:n ja Voicen taajuuksilla.

YleX:n Himopuntarissa viisu on kisomassa Sunrise Avenuen uuden singlen kanssa, käy vaikuttamassa täällä.
 

05.02.2009 Huumaa  
  Happoradio vierailee MTV3:n Huuma-ohjelmassa esiintymässä yhden kappaleen verran. Tarkkaile siis televisiotasi tulevana lauantaina klo 20-21.

Huuman sivut
 

29.01.2009 Radio Novan Ystäväkirjaa ja YleX:n Himoartistia  
  Tulevana lauantaina (ainakin) Akia kuullaan ensin n. klo 13:30 YleX:n Himotuimmissa, ja illemmalla klo 16-18 Radio Novan Ystäväkirjassa. Kuuntele, jos tohdit.

Ja Kaunis Minä jatkaa toista viikkoa listaykkösenä. Oujee.
 

21.01.2009 Kaunis Minä listaykköseksi  
  Kaunis Minä nousi viisi kuukautta julkaisunsa jälkeen Suomen virallisen albumilistan sijalle 1.

 

20.01.2009 Kaunis Minä myi kultaa  
  Levy-yhtiö tiedottaa:

"Happoradion neljäs albumi Kaunis Minä on myynyt kultalevyyn oikeuttavan määrän, 15 000 kappaletta. Albumi julkaistiin elokuussa 2008. Ensimmäiset singlelohkaisut Hirsipuu ja Che Guevara kasvoivat mittaviksi radiohiteiksi ja ovat pysytelleet radiolistojen kärjissä julkaisustaan saakka. Kolmas single Puhu äänellä jonka kuulen avasi Happoradiolle uusia kanavia – ja sitä kautta nosti bändin koko kansan tietoisuuteen.

Happoradion laulaja Aki Tykki otti kultalevyuutisen vastaan erittäin iloisena; ”Tieto kultalevystä on aiheuttanut sekavia tunnelmia orkesterin keskuudessa. Ilon, kiitollisuuden ja hämmennyksen alla poreilee vieläkin pieni itäsuomalainen pelko siitä, että onkohan tämä nyt varmasti oikein vai onko jossain sattunut joku virhe? Pyrimme tekemään musiikkia, joka liikuttaa meitä itseämme, sillä uskoakseni tämä on ainoa tapa saada joku muukin liikuttumaan. Jos tunnin mittaisella keikalla onnistumme saamaan ihmisen sekä nauramaan että itkemään, olemme onnistuneet jossain.”

Kultalevyjä juhlistetaan Happoradion Helsingin Tavastian keikalla maaliskuun 26. päivä."


Että eipä sitten muuta kuin kiitos kaikille! Nähdään keikoilla!



 

03.01.2009 YleX Tuorein 2008 -gaala perjantaina 9.1.  
  YleX Tuorein 2008 - gaalassa (pe 9.1.2009 klo 18-20 radiossa & YleX TV:ssä) paljastuu, ketkä saavat historian ensimmäiset YleX-pystit. Yleisö on äänestänyt muun muassa vuoden tuoreimman ulkomaisen ja kotimaisen biisin, albumin, tulokkaan ja keikan. Juhlamenoja voi seurata radiosta, ylex.mobista sekä erityisesti YleX TV:stä. Osoitteessa ylex.fi näet gaalan lukuisine livetaltioineen ja musiikkivideoineen!

Livenä akustisesti esiintyvät Happoradio ja Phoenix Effect. Gaalaa isännöivät X-Ryhmän Veli Kauppinen ja Toni Laaksonen.

Happoradio esiintyy tilaisuudessa erityiskokoonpanolla rummuissaan Olli-Matti Wahlström ja koskettimissa Klaus Suominen.

PS. Kaunis Minä jatkaa nousuaan Suomen Virallisella Listalla. Meneillään on nyt vko 14 ja sijoitus tällä hetkellä on 26.
 

18.12.2008 Äänestä vuoden 2008 Tuoreimmat  
  YleX:n perinteinen Vuoden Tuorein -äänestys on jälleen käynnissä. Suosikkiorkesterisi Happoradio on ehdolla useassa kategoriassa, joten ole hyvä ja käy antamassa äänesi osoitteessa http://ylex.yle.fi/tuoreimmat-2008. Kiitos jo etukäteen!

PS. Kaunis Minä nousi takaisin virallisen albumilistan sijalle 37. Jeppistä kamaa!
 

02.12.2008 Hitti vai huti  
  Kaunis Minä -levyn kolmossinkku Puhu äänellä jonka kuulen on mukana NRJ:n Hitti vai huti -äänestyksessä. Käy tukemassa meitä osoitteessa www.nrj.fi/hittivaihuti. Kiitostarallaa!  

18.11.2008 Aki ja AH Rokkikorjaamolle  
  Aki ja AH vierailevat ensi yönä Subin Rokkikorjaamo-ohjelmassa. Ohjelma esitetään 0:55 alkaen.  

  Näytä kaikki uutiset