Vammala, Hotelli Ellivuori

6.9.2003, 0:00  |  Keikkapäiväkirja

Aki Tykki: Vammalaan saavuttiin hieman aikataulusta myöhässä kun allekirjoittaneella oli pieniä heräämisvaikeuksia – heräsin neljän jälkeen iltapäivällä kun Markku ja Jami hakkasivat ikkunaani. Mutta ei hätiä mitiä, paikalle päästiin kuitenkin ja äänitarkastuskin ehdittiin tehdä melkein kokonaan ennen baarin avautumista. Ai niin ja matkalla käytiin Circus Mundus Absurduksen Antti Tampereelta kyytiin kaatamaan! Hauskaapa oli häntäkin nähdä pitkästä aikaa. Krapula vähän vaivasi osaa orkesterista (vai minuako vain?) mutta sitä saatiin onneksi tasoiteltua takahuoneen runsailla antimilla. Ja olipahan muuten ehkä paras takahuonemeininki ikinä. Meillä oli käytössämme takkahuone, jossa oli iso juomakaappi täynnä antimia, sauna ja uima-allas. Ja suora kulku sieltä sekä lavalle että hotellihuoneisiin! Ihan luksorismia! Lisäksi Ellivuoren ruoat olivat ihan mainiot. Paljoa en pihvejä ole harrastanut mutta yksi parhaista vetämistäni oli kyllä täällä. Toisaalta, meitä on helppo miellyttää: pihvin päällä oli jonkinlaista pekonikastiketta. Mitä vielä voi ruoalta vaatia kun lihan päälle laitetaan lihasta tehtyä kastiketta?! Minusta ei mitään. Ja hyvä mieli oli kaikilla siksikin kun Kulju ja Kanttori yllättivät meidät tuomalla kaikille omistuskirjoituksella ja nimmarilla varustetut PMMP:n tarra-arkit!

Keikkakin meni oikein hyvin pientä alkuhäröilyä ja kielenkatkeilua lukuunottamatta. Paikalla oli jonkun verran jopa väkeäkin ja mikä tärkeintä, se väki viihtyi lavan edessä koko keikan ajan ja oikein tanssikin! Keikan jälkeen istuttiin takkahuoneessa jonnekin aamun tunneille. Kun muut hydäsivät minä kävin vielä aamu-uinnilla siinä meidän uima-altaassa. Sitten multa loppu tupakat ja kävin herättelemässä Jamin. Bassosankari nousikin yllättävän helposti ja avattiin vielä yhdet oluet. Kohta se hydä onneksi kuitenkin iski ja lyötiin päät tyynyihin. Seuraavana päivänä siirryttiin hyvin rauhalliseen tahtiin takaisin Helsinkiin. Paitsi AH Loimaalle. Hauskaa oli jälleen kerran.

Soitettu setti:

1. Happoa
2. Väärä mies
3. Pahoille teille
4. Pohjalta
5. Ikävä ihollesi
6. Sinä
7. Huda huda
8. Pois Kalliosta
9. Mulla menee hyvin
+encore: Tuhkaa hangelle

Kommentoi

Tulevat keikat

2020

05.08. SAVONLINNA, Panimoravintola Huvila
08.08. SEINÄJOKI, Vauhtiajot
21.08. HAMINA, Työskin Liveterassi
27.08. HELSINKI, Allas Sea Pool
28.08. TAMPERE, Satamaravintola Kaisla [Liput!]
09.09. ESPOO, Sellosali [Laulun takaa –klubi: Aki Tykki] [Trio-keikka] [Liput!]

 

 

 

 

*** Viimeisimmät muutokset!