Joensuu, Tempo

26.9.2003, 0:00  |  Keikkapäiväkirja

Markku DeFrost: Koska illalla Kuopiossa oli niin kiirusta, emme olleet sopineet hotellin kanssa huoneiden luovutuksesta. Lähdimme siis sopuisasti klo 12. Meidän väki oli nukkunut joitakin tunteja, minä ehkä eniten, melkein kolme… Backline-roudaus Puikkarista bussiin ja nokka kohti Joensuuta. Taisipa olla niin, että oltiin kaikki vielä humalassa (pl. tekniikka). Ainakaan kellään ei ollut paha olo ja nauratti taas niin perkeleesti. Jami oli edelleen omalla autollaan, eikä tietenkään ajokunnossa, joten valomiehemme Kanttori sipaisi Jamin kanssa hlöautolla Joensuuhun. Akilta oli jäänyt vielä eräitä keskioluita bussiin ja minä autoin häntä urakassa, joten Joensuuhun päästyämme olimme taas kohtalaisen soosissa.

Joensuussa lava oli syvyyssuunnassa liian pieni, joten jouduimme soittamaan rivissä kuin Eläkeläiset. Hauskaahan se on välillä kokeilla sitäkin! Kanttori sääti valojen kanssa ja Kulju äänen, joten meillä muilla oli tylsää ja hyvä humala haihtui päästä. Pari biisiä souncheckissä kokeeksi ja sitten syömään. Paikallisen pihvipaikan antimet olivat mitä parhaat, mutta tarjoilijaksemme sattui ”Tyly-Emma”. Hän huikkasi meille iloisesti kun saavuimme että ”työ taijatte olla se bändi. Jos tulloo vielä lissää ihmisiä niin syötte keittiössä, kun ei tänne mahu.”. Reilu meininki. Yritettiin Jamin kanssa vielä päästä uuteen nousuun ja otettiin oluet ruokailun yhteydessä, mutta eihän se mitään auttanut. Nukkumaan oli päästävä.

Heräsin joskus kello 22:n maissa hotellihuoneesta ja olo oli mitä parhain. Pikainen suihku + heräämisdrinksu ja äkkiä keikkapaikalle tuhoamaan bäkkäriviinoja. Otin mallia edelliseltä illalta Lenni-Kallelta ja sainkin puhuttua jaloviinaa seurakseni bäkkärille. Liekö pojat kuulleet tutun kierrekorkin raksahduksen hotellille asti mutta ei mennyt minuuttiakaan, kun oli jätkät jo jaolla. Keikkapaikkamme, Ravintola Tempo, oli poikkeuksellisen kuuma paikka. Hikoilimme kun siat, eikä tilannetta helpottanut yhtään edellisen vuorokauden tapahtumat. Siksi ei mennyt pitkään kun ensimmäinen olutkori oli jo tyhjä. [Lisättäköön vielä että minä (Aki) meinasin pyörtyä loppukeikasta ja siksi Tuhkaa hangelle -kappaleen loppuhehkutukset jäivät hehkumatta. Takahuoneessa litra vettä huuleen ja toinen päähän tasoitti tilanteen. -Aki-]

Keikka oli todella bueno yleisön puolelta, Joensuussa on aina mukava soittaa. Väkeä oli paikalla jotain 370, eikä baariin totta puhuen olisi juuri enempää mahtunutkaan. Meillä oli keikan aikana pieniä teknisiä ongelmia, AH:n kitaravahvistin näytti keskisormea jatkuvasti. Alkunauha toimi kumminkin ja kokonaisuudesta jäi suuhun hyvä maku, joka tosin huuhdottiin pikaisesti alas takahuoneessa erilaisilla alkoholijuomilla. Bäkkäriltä matka jatkui Marks (Marx? Marscshs? Whatever!) -ravintolan kautta hotellimme aulabaariin, joka oli neljään asti auki.

Valomerkin tultua minä lähdin hakemaan paikallisten vahvistusten, Soppelan, Ronskin ja Mintun, kanssa bussiin unohtunutta jaloviinapulloa ja närästyslääkettä. Se reissu kestikin sitten kaksi tuntia. Palattuani, oli hotellissa jatkot kohdallaan ja sen jaloviinan helmet tulivat tarpeeseen. Meillä taisi olla kuitenkin ihan hyvät bileet, koska helevetin äkäinen hotellin turvasetä kävi jossain vaiheessa huutamassa että nyt loppui hyvä meininki. Eihän se loppunut. Myöhemmin kuulin, että osa hotellin asukkaista oli pakannut kamansa ja poistunut yöllä. Hitsinvimpula!

Yhtäkkiä kello olikin jo 8 aamulla ja oli aika aamiaisen. Sinne siis ja muiden hotellivieraiden silmätikuksi. Itsehän sain vielä yhdeksän jälkeen aamulla loistoidean ja lähdin taksilla morjestamaan vanhempiani. Olivat oikein ylpeitä, kun poika tuli käymään. Sammuin porukoitten keittiön pöytään joskus kymmenen maissa lauantai-aamuna enkä herännyt edes roudaamaan. Tulin sitten sunnuntaina Helsinkiin perästä junalla.

Junassa päässäni soi Mikko Alatalon ”On silti hyvä ettet näe minua nyt” ja kyyneleet valuivat poskiani pitkin, kun perkele huomasin että olin viikonlopun tiimellyksessä hävittänyt imagolasini… [Multa meni muuten kanssa lasit johonkin hukkaan! Pilotit perkele. Jos löytyy Temposta laseja niin laittakaa talteen, myö tullaan hakemaan joskus! -Aki-]

Kuopio, Puijonsarvi Night

25.9.2003, 0:00  |  Keikkapäiväkirja

Markku DeFrost: Tsuku tsuku sanoi juna, kun me Akin kanssa lähdettiin Helsingistä Tampereelle torstaina klo 11, jo valmiiksi väsyneinä/hysteerisinä. Ja voi pojat, jos olisimme tienneet millainen viikonloppu oli edessä, niin ei olisi naurattanut. Minä oikeasti päätin tänään maanantaina tätä kirjoittaessani, että en juo ensi viikonloppuna keikoilla yhtään alkoholia. Tai siis vaan pari kaljaa, lääkkeeksi.

Bussi otti meidät kyytiin Tampereen rautatieasemalta klo 13. Koska olimme koko porukka hyvällä tuulella ja etenkin äänimiehemme Hoowerin järkyttävä krapula aiheutti yleistä hupia keskuudessamme, päätimme ottaa muutaman oluen. Kun ottaa väsyneenä muutaman oluen, siinä humaltuu isompikin mies aika helposti. Niin vain kävi, että minä, AH ja Aki oltiin enemmän tai vähemmän juovuksissa, kun Kuopioon päästiin. Kuopio tuntui jokseenkin epäselvältä, eikä sitä Puijonsarvea tuntunut löytyvän, joten jossain vaiheessa muistan huutaneeni liikkuvan bussin avoimesta ovesta ”Hei ämmä, miss tääl on Puikkari?”. Ei hyvä. Pyrin aina olemaan hyvä ja ystävällinen, nyt vaan jotenkin se homma repesi.

Puijonsarvi on hieno keikkapaikka. Pikainen soundcheck ja eikun syömään. Sitten pienet nokoset ja kaikki onkin valmiina illan koitoksiin. Aloiteltiin muistaakseni AH:n huoneessa josta siirryimme pikaisesti alakertaan, jossa oli bäkkärillä viinaksia tarjolla. Meidän kanssa siellä keikalla oli myös Hemma Beast, tuo suomalaisten oikeiden muusikoiden superkokoonpano. Hauskoja tyyppejä olivat, juttu luisti hyvin alusta alkaen. Etenkin kun nuo oikeet starbat sai puhuttua bäkkärille vielä lisäkattauksen viinaa.

Keikka oli vallan mainio, porukkaa oli koko illan aikana jotain 800, en tiedä paljonko meidän keikalla, mutta joka tapauksessa riittävästi. Pois Kalliosta ja muut sinkkubiisit upposi yleisöön odotetusti, joten mukava hype oli päällä, kun poistuimme takahuoneeseen. Ainoa asia mikä meni päin princcalaa, oli Dallas-alkunauha, joka ei vaan suostunut toimimaan. Niinpä astuimme lavalle sekavassa järjestyksessä ja aika epämääräisen härön vallitessa.

Takahuoneessa nuo pienet epäkohdat unhoittuivat nopeasti, kun kokeneemmat muusikkoveljet ja jaloviina lohduttivat. Taisin istua koko illan bäkkärillä valomerkkiin asti muutamaa viuhahdusta salin puolella lukuunottamatta. Sinne takahuoneeseen alkoi sitten kokoontua juoppoja (=muusikoita) vähän sieltä sun täältä. Suurlähettiläät olivat majoittuneena ko. hotellissa kuin myös M. Vilkkumaa yhtyeineen. Avonaisen jaloviinapullon tuoksun houkuttelemana oli koko takahuone kohta täynnä populaa. Ei siinä midis, saimme täydennyksenä talolta vielä korin olutta ja yhden jaloviinapullon ja niiden kanssa sitten lähdettiin yläkerran huoneisiin jatkoille. Taidettiin päätyä AH:n huoneeseen. Siellä oli ainakin meidän poikien lisäksi julkimot Toni Wirtanen, Marzi Nyman, Tatu Frentzen (liekö sukua sille formulakuskille? arh arh!), Lenni-Kalle Taipale ja sit jotain ihan kummallista settii. Eipä aikaakaan, kun Marzi loihti jostain akustisen kitaran ja helvetti pääsi irti. Varttia myöhemmin oli vartiointiliikkeen edustaja hajoittamassa bileitä. Ei onnistunut. Muistan, että jossain vaiheessa olin Tonin ja Marzin kanssa mun huoneessa tutkimassa uusimman Erotiikan Maailman ”henkilökohtaista” -ilmoituksia…. Ne on muuten oikeesti aika hauskoja. Tajuntani sammui aamupalan jälkeen, joskus 7.30 aamulla. Kivaa kerrassaan!

Oulu, Uusi Seurahuone

20.9.2003, 0:00  |  Keikkapäiväkirja

Markku DeFrost: Ohjelmatoimistomme mukaan Oulussa piti soundcheck tehdä klo 15 ja 18 välillä, joten heräsin aamulla jo puoli kymmenen ja kömmin aamiaiselle. Kahvia meni pannutolkulla kun alla oli krapula ja 4,5 tunta ”unta”. Aamiaisen jälkeen herättelin muut pojat ja eikun roudaamaan. Oli iloista ja virkeätä porukkaa.

Bussi lähti kohti Oulua muistaakseni noin klo 12. Ajattelin, että bussissa ainakin saa nukkua muutaman tunnin mutta olinpa väärässä! Läppä lentää, kitara soi ja ensimmäiset oluet aukeavat… nuku siinä sitten! Oltiin perillä Oulussa klo 15, aikataulun mukaisesti ja kamat ulos bussista räntäsateen saattelemana. Koko porukka oli soundcheckin aikaan jo aivan romuna. Niin huonoja juttuja en muista kuulleeni aikoihin :) Yritettiin siinä vielä jotain treenata mutta kaikki odotti vaan ruokaa ja unta. Klo 18.15 syötiin ja sit mentiin hotellille. Kanttori ja Kulju jäi vielä hifistelemään keikkapaikalle.

Oulussa majoituimme Hotelli Apollossa (ihme kyllä, ottivat meidät sinne, kts. keikkaraportti 14.6.2003) ja siellä on joka huoneessa saunat. Hotellille päästyämme, saunaan, suihkuun ja nukkumaan. Laitoin unen varmistamiseksi vielä puhelimen äänettömälle ja korvatulpat korviin. Heräsin joskus ihmeelliseen aikaan ja kävin kolkuttelemassa muitten ovia, ketään ei tuntunut olevan paikalla. Soitin vastaajaan johon keikkamyyjämme oli jättänyt viestin että äkkiä keikkapaikalle, siellä on Seiskan toimittaja ottamassa kuvia meistä ja tekemässä jotain juttua. No perkele, niihän se olikin. Että jos ens viikolla (tai myöhemmin) Seiskassa on meidän kuva ja minä en ole kuvassa, niin tiedätte minun olleen vetämässä sikeitä hotellilla samaan aikaan. Sain kuitenkin nukkua noin 2 tuntia, joten olin jälleen iskussa!

Oulun Uusi Seurahuone on helevetin hieno keikkapaikka. Siellä on talon puolesta hieno setti liikkuvia valoja ja keikkapaikka on juuri sopivan kokoinen ainakin meidän yhtyeellemme. Tosin juuri tuolloin lauantaina oli Killer-yhtye naapuribaarissa 2 egee halvemmalla… ei se mitn. Meininki oli nimittäin hyvä! Paikalla olijat olivat mitä ilmeisimmin tulleet kuuntelemaan juuri meitä ja mikäs sen mukavampaa. Pois Kalliosta meni kuorolaulannaksi! Keikan jälkeen takahuoneessa pari olutta, sitten baarin puolelle jossa ajoitin tiskille menon täydellisesti. Kassakone kaatui juuri, joten sain drinksuni ilmaiseksi.. hjuva meininki. Seurueemme kasvettua muutamalla natiivilla ja tekniikalla, jatkoimme iltaa Bar45:ssä pilkkuun asti, josta jatkoille hotelliin. Mm. älämölöä, pari huomautusta hotellin järjestysmiehiltä, puhelu Brezneville sekä aamiainen kuuluivat yön ohjelmaan ennenkuin Apollo vaikeni Happoradion osalta. Itse taisin nukahtaa noin klo 7.30 ja kerkisin nukkua noin tunnin, heräsin puhelinsoittoon ja siitä eteenpäin katkonaista horrosta klo 13 asti. Huoneet luovutettiin klo 14 ja roudausherkkua oli taas tarjolla. Klo 15.30 oli kamat bussissa ja matka kohti Poria alkoi. Bussissa ei nukuttu taas minuuttiakaan ja olimme perillä Porissa klo 23 sunnuntai-iltana. Sitten kitarakamat Haapasalon pakuun ja sillä ajettiin Loimaalle jossa oltiin klo 00.30. Loimaalta minä, Jami ja Aki jatkettiin Helsinkiin jossa olimme noin kolmen aikaan yöllä. Edellisen kolmen vuorokauden ajalta oli alla järjetön krapula, ääni paineessa, unta yhteensä noin 10 tuntia. Kyllä tämä keikkailu on mukavaa!

Soitettu setti:

1. Happoa
2. Väärä mies
3. Pahoille teille
4. Pohjalta
5. Ikävä ihollesi
6. Sinä
7. Huda huda
8. Pois Kalliosta
9. Mulla menee hyvin
+encore: Asemalla, Tuhkaa hangelle

Kokkola, Kaarle

19.9.2003, 0:00  |  Keikkapäiväkirja

Markku DeFrost: Yhtyeellämme on ollut hieman rajoitetusti aikaa treenata uusia biisejä, joten päätimme lähteä ajoissa Kokkolaan ja vetää pitkän soundcheckin/treenit. Helsingin Kalliosta perjantaiaamuna alkanut keikkamatka on jonkin sortin logistinen ihme, ei ehkä insinöörille, mutta rock-yhtyeelle kyllä. Reitti ja aikataulu oli ihan itse suunniteltu ja maanantaiaamuna totesimme yhdessä tuumin, että antaa jonkun fiksumman suunnitella kuviot jatkossa.

Joo, perjantaina lähdettiin Pitskusta klo 9.30 kohti Loimaata Jamin henkilöautolla (siis minä, Aki ja Jami). Loimaalla (klo 11.30) lastattiin Haapasalon studiolta kitarakamat Haapasalon pakettiautoon ja lähdettiin sillä kohti Poria. Saavuimme Poriin Orjatorin plantaasille noin klo 13.30 ja vaihdoimme bussiin. Koska bussilla on hauska matkustaa, aloimme juopotella, myös Haapasalo 38 asteen kuumeesta huolimatta. Olimme perillä Kokkolassa joskus 19.30 maissa ja sitten kamat pystyyn kauhealla tohinalla, koska suondcheck piti olla suoritettuna 21 mennessä. No eihän se ollut, taidettiin lopetella siinä 21.30, kun ravintola oli ollut auki jo noin puoli tuntia. Sitten syömään, ruoat olivatkin jo mukavasti kylmenneet pöydässä (oma moka, tilattiin etukäteen että säästetään muka aikaa…) ja pikapäivällisen jälkeen pikasauna/suihku koska ravintola halusi, että aloitamme tasan klo 23. Saimme tingittyä aloituksen 23.15 asti, jotta ehdittiin juomaan yhdet oluset ennen keikkaa.

Itse keikka meni soitannollisesti ihan hyvin. Joko yleisö tai Happoradio oli kuitenkin väärässä paikassa, sillä lavalta käsin näytti, että olimme paritanssin SM-kisoissa. Muutama käyrä kävi ensimmäisen biisin aikana huikkaamassa bändille että ”Ottaa sydämestä, soittakaa hiljempaa!”. Nuorisoa alkoi virtaamaan ravintolaan settimme loppupuolella ja Pois Kalliosta toimi jo ihan hyvin. Mutta silti. Keikan jälkeen ko. baarin pöydässä istuessamme ihmiset kävivät kysymässä, mihinkä aikaan soitamme…

No, kostoksi joimme yön pois. Minä taisin tipahtaa joskus viiden jälkeen aamulla ja muut pojat siinä vanavedessä. Jatkohuoneena toiminut minun ja Akin huone oli muuten sopivasti Kokkolan taksijonon yläpuolella, josta yritimme saada ihmisiä poimittua jatkoille. Jostain syystä neljän humalaisen ja kohtalaisen epäsiistin nuoren miehen kutsuhuudot kaikuivat kuuroille korville :).

Vammala, Hotelli Ellivuori

6.9.2003, 0:00  |  Keikkapäiväkirja

Aki Tykki: Vammalaan saavuttiin hieman aikataulusta myöhässä kun allekirjoittaneella oli pieniä heräämisvaikeuksia – heräsin neljän jälkeen iltapäivällä kun Markku ja Jami hakkasivat ikkunaani. Mutta ei hätiä mitiä, paikalle päästiin kuitenkin ja äänitarkastuskin ehdittiin tehdä melkein kokonaan ennen baarin avautumista. Ai niin ja matkalla käytiin Circus Mundus Absurduksen Antti Tampereelta kyytiin kaatamaan! Hauskaapa oli häntäkin nähdä pitkästä aikaa. Krapula vähän vaivasi osaa orkesterista (vai minuako vain?) mutta sitä saatiin onneksi tasoiteltua takahuoneen runsailla antimilla. Ja olipahan muuten ehkä paras takahuonemeininki ikinä. Meillä oli käytössämme takkahuone, jossa oli iso juomakaappi täynnä antimia, sauna ja uima-allas. Ja suora kulku sieltä sekä lavalle että hotellihuoneisiin! Ihan luksorismia! Lisäksi Ellivuoren ruoat olivat ihan mainiot. Paljoa en pihvejä ole harrastanut mutta yksi parhaista vetämistäni oli kyllä täällä. Toisaalta, meitä on helppo miellyttää: pihvin päällä oli jonkinlaista pekonikastiketta. Mitä vielä voi ruoalta vaatia kun lihan päälle laitetaan lihasta tehtyä kastiketta?! Minusta ei mitään. Ja hyvä mieli oli kaikilla siksikin kun Kulju ja Kanttori yllättivät meidät tuomalla kaikille omistuskirjoituksella ja nimmarilla varustetut PMMP:n tarra-arkit!

Keikkakin meni oikein hyvin pientä alkuhäröilyä ja kielenkatkeilua lukuunottamatta. Paikalla oli jonkun verran jopa väkeäkin ja mikä tärkeintä, se väki viihtyi lavan edessä koko keikan ajan ja oikein tanssikin! Keikan jälkeen istuttiin takkahuoneessa jonnekin aamun tunneille. Kun muut hydäsivät minä kävin vielä aamu-uinnilla siinä meidän uima-altaassa. Sitten multa loppu tupakat ja kävin herättelemässä Jamin. Bassosankari nousikin yllättävän helposti ja avattiin vielä yhdet oluet. Kohta se hydä onneksi kuitenkin iski ja lyötiin päät tyynyihin. Seuraavana päivänä siirryttiin hyvin rauhalliseen tahtiin takaisin Helsinkiin. Paitsi AH Loimaalle. Hauskaa oli jälleen kerran.

Soitettu setti:

1. Happoa
2. Väärä mies
3. Pahoille teille
4. Pohjalta
5. Ikävä ihollesi
6. Sinä
7. Huda huda
8. Pois Kalliosta
9. Mulla menee hyvin
+encore: Tuhkaa hangelle

Hämeenlinna, Katuman lava [+ Protoni]

29.8.2003, 0:00  |  Keikkapäiväkirja

Aki Tykki: Ja näin loppui keikkatauko ja sorvin ääreen palattiin Hämeenlinnan Katuman lavalla joka on kyllä ensimmäin ihan oikea ja virallinen tanssilava, jolla me olemme päässeet (joutuneet?) soittamaan. Keikkatauon lisäksi kyseessä oli AH:n ensimmäinen keikka yhtyeen riveissä joten ihan normaali fiilis ei ennen keikkaa bussissa vallinnut. Hyvä fiilis kuitenkin, kaikinpuolin. Paikallehan eksyi sitten loppujen lopuksi ehkä 20 ihmistä, joten turhat jännitteet unohtuivat nopeasti. Nää on vähän hankalia nää paikat meille mitkä on 15 km kaupungin keskustasta kun sinne pitäisi tulla autolla, ja meidän kuuntelijamme harvemmin ovat ajokunnossa viikonloppuiltaisin. No mutta, me harvemmin olemme välittäneet vähäisestä yleisömäärästä. Vedimme mielestämme mainion keikan ja sehän on pääasia. Tai no pääasia on tietenkin se että vedämme yleisön mielestä hyvän keikan, ja kyllä ne paikalla olleet tuntuivat jälleen tykkäävän. Haapasalokin suoriutui tulikasteestaan paremmin kuin hyvin. Ja voi sitä iloista jälleennäkemistä kun pitkän tauon jälkeen päästiin taas ääniheebo Kuljun ja valoheebo Kanttorin kanssa hommiin. Niin ja kyllä sen vanhan RMJ-bussin näkeminenkin taas herkisti. Onneksi päästään sillä kulkemaan enemmänkin tässä syksyn mittaan.

Keikan jälkeen heilahdettiin takas Helsinkiin ja minä ja Jami karattiin baarien tielle. Jatkui pitkälle seuraavaan päivään tohinat taas ja hauskaa oli.

Soitettu setti:

1. Happoa
2. Väärä mies
3. Pahoille teille
4. Pohjalta
5. Ikävä ihollesi
6. Sinä
7. Huda huda
8. Pois Kalliosta
9. Mulla menee hyvin
+encore: Tuhkaa hangelle

Markku DeFrost uudella mantereella

24.8.2003, 0:00  |  Reissupäiväkirja

8.8.2003 Honolulu, Hawaii

No perkuta.

Lauantai-aamuna 2.8 klo 8.00 kone starttasi kohti Lontoota, josta edelleen Los Angelesin kautta Hawajille. Aikaeroa on 13 tuntia ja matka kotoa Helsingistä tänne Waikiki Beachin hotellille kesti yhteensä 28 tuntia. Olin aika romuna kun pääsin perille. Jostain kumman syystä sain Losin kentällä päähäni, että ei tämä nyt niin raskasta olekaan, ja rupesin kittaamaan kaljaa. Ennätin sitten saada pienimuotoisen krapulan jo ennenkuin oltiin edes perillä. Matka muuten sujui yllättävän hyvin, paikalliset tulliviranomaiset eivät heittäytyneet hankaliksi, vaikka vastailin kaikkea mielestani hauskaa niiden kuponkeihin. Siinä vihreässä kortissa mm. kysyttiin ”Are You, or have you been a member or involved with any terrorist organisation?”. Valehtelin tietenkin että en, mutta kysyin tullimieheltä että ovatko he itseasiassa koskaan saaneet yhtään terroristia kiinni tuon kysymyksen avulla?

Parista ensimmäisestä päivästä ei ole paljoakaan kerrottavaa. Perusturistisettiä, eli auton vuokraus, Waikiki Beach, Pearl Harbor ja sitä rataa. Enkä edes juonu viinaa!!!! (aikaero painoi.. seliseli). Kun pakolliset kuviot oli heitetty, alkoi eilen tapahtua. Kävin aamupäivällä vielä ihan kunniallisesti patikoimassa sellaisen Diamond Head -vuoren päälle, josta näki koko saaren yli. Siinä hommassa tuli yllättävän kova jano. No sitten kaljalle ja menin kännipäissaan varaamaan sellaisen dinner cruise -hässäkän, johon kuului ruoat ja kaikki. Kyllä pistivät humalaista DeFrostin poikaa halvalla siellä laivalla. Tanssin joidenkin paikallisten tyyppien kanssa hulaa ja vaikka olin hieman päissaan niin silti tuli voimakas myotähävetys… [Ei se ole myötähävetystä jos oma toiminta nolottaa! Se on pelkkää hävetystä! Ellet sitten hävennyt paikallisten puolesta? -Toim. huom.] Sillä botskilla oli jotain 10 matkustajaa ja vierestä lähti hienompi laiva samanlaiselle risteilylle täynnä ihmisiä. Ja minä siinä vieressä kannella hulavehkeissä. Lopuksi vielä pakottivat tanssimaan sitä saatanan tiputanssia… Kas kun ei lukenut mainoksessa että ”Welcome to our public humiliation cruise, only $99,95”. No ei siinä midis. Saavuttuamme satamaan lähdin toikkaroimaan kaupungille ja sitten sellanen sisäänheittäjä sai mut tilaamaan jonkun jalkahoidon siinä kiinalaisten katuhierontapisteessä. No mulle sattui hierojaksi norjalais-hawajilainen homoseksuaali nimeltä Dean. Ei vakuuttanut sen jutut just sillä hetkellä. No, se nyt hieroi kuitenkin hyvin ja minä siinä tokkurassa nukahdin siihen penkkiin. Se kiinalainen omistaja tuli äärimmäisen nolona herättelemään meikäläistä kun seuraavan asiakkaan piti päästä penkkiin. En tiedä kauanko nukuin, toivottavasti poikien businekset ei menny siltä illalta pieleen…

Tänä aamuna heräsin klo 6.30 ja oloni varmaan arvaattekin. Oli tandem-laskuvarjohypyn aika! Klo 7.00 tuli auto hakemaan meikäläistä ja matka suuntasi kohti saaren pohjoisosaa, jossa on Dillinghamin pienlentokenttä. Siellä tetsattiin pari tuntia laskuvarjojen kanssa opettajien johdolla ja ei muuta kun sitten semmoseen 6 paikkaiseen pienlentokoneeseen ja nokka kohti taivasta. Krapula ei todellakaan helpottanut olotilaani. Kone nousi noin 16 000 jalkaan joka lienee yhtäkuin reilut viisi kilometriä. Sieltä sitten hypättiin alas, vapaa pudotus oli noin neljä kilometriä ja kesti jotain 45 sekuntia…. Voi perkele! En voi muuta sanoa. Oli ehkä elämäni hienoin kokemus. Aurinko paistoi kutakuinkin pilvettömältä taivaalta ja alla oli Sunset beach sekä mm. Jurassic Park -elokuvasta tuttu Northshore mountains. Toinen ohjaajistani sai koko homman videolle, niin että todistusaineistoakin löytyy! Nyt jäi Linnanmäen Space Shot kakkoseksi!

Ei se laskuvarjolla hyppääminen ole tuommoisessa tuulessa helppoa ammattilaisellekaan, samassa koneessa ollut japanilaistytsy joutui ohjaajansa kanssa pusikkoon voimakkaiden tuulten takia. Ne haettiin sieltä sitten autolla ja olivat molemmat polvet verillä, kun pasauttivat kallioon.

Huomenna matka jatkuu Los Angelesiin, kiertelen reilun viikon Kaliforniaa. Ainakin San Francisco ja Las Vegas seka Grand Canyon ovat ohjelmassa Losin lisäksi. Kirjoittelen taas kun kerrottavaa on.

12.8 Los Angeles, California

Tulin tänne muutama päivä sitten iltalennolla Honolulusta. Mun hotelli on Hollywoodissa ja vaikka se ennalta vaikutti varsin epäilyttävältä ”Bates Motel” -tyyppiseltä ratkaisulta, oli mukavaa huomata, etta kerrankin jenkeissä joku on parempaa mitä luvataan. Kyseinen motelli on pikemminkin hotelli ja sänky on jopa jenkkiläisen mittapuun mukaan iso! Ensimmäisenä kokonaisena päivänä halusin tietenkin saada jonkinmoisen kuvan kaupungista ja koska olen lomalla oleva turimo, niin ilmoittauduin tietenkin Hollywood/Beverly Hills -kiertoajelulle muitten turimoitten sekaan. Se oli virhe. Ensinnäkin se auto oli sellanen pikkunen paku mistä ei nähny mitään, turvavyöt ja ilmastointi ei toiminut, eikä sen matkanjohtajan puheesta saanut mitään selvää. Ai saatana, että otti päähän ne lupsakat ja aina niin hövelit jenkit joiden sanavarastoon kuuluu vain ”wau”, ”awesome”, ”cool” ja ”oh my god”. Joku noista neljästä fraasista kuului kuin yhdestä suusta aina kun mentiin jonkun julkimon talon ohi. Ja kun päästiin Britney Spearsin ja Ozzyn talolle niin porukka kiljui niin että mulla meinas todella mennä hermot. Eikä siinä vielä mitään, minut oli tungettu sinne sikaosastoon auton perälle, joten en päässyt pois kesken kierroksen. No siinä minä sitten hikoilin kuin sika pakettiauton takaluukussa yli kaks tuntia. Ja mitään en nähnyt.

Sittenpä seuraavana päivänä oli vuorossa pakollinen Universal Studio -kierros. Mikäs siinä, olihan se hianoo. Perus- turistisettiä tietenkin. Minä vaan satun tykkäämään noista huvipuistoista. Päivän päätteeksi ajattelin menna parille kaljalle läheiselle entertainment arealle. Helvetti repesi
käsista aika nopeasti koska mulla oli todella kova jano :) Parin tunnin päästä harhailin pelti kiinni siellä ympäriinsä ja jotenkin eksyin BB Kingin bluesklubille. No siellähan oli jamit menossa ja täys meininki päällä. Hetkeä myöhemmin löysin itseni lavalta soittamassa muutamia blueshelmiä paikallisten muusikoiden kanssa. Se baarimikko (joka oli muuten TOD. punaniska Teksasista) tarjosi mulle jopa oluet, koska olin kuulemma ”niin hauska kaveri”. Eli olen varmaankin hauskuuttanut ihmisiä Spede -imitaatiolla. Mene ja tiedä.

Tänään olisi tarkoitus lähteä yleisöksi johonkin tv-ohjelmaan. En vaan just nyt muista mikä sen shown nimi on, kun en eilen siihen ilmoittautuessani ollut täysissä sielun ja ruumiin voimissa…

Huomenna matka jatkuu kohti Las Vegasia ja sieltä edelleen San Franciscoon. Koitan jatkaa tarinointia kun pääsen taas koneen ääreen!

Los Angeles jatkuu…

No enhan minä sitten loppupeleissä minnekään telkkariohjelman nauhoituksiin ehtinyt. (Tämän voi tulkita miten haluaa…). Sen sijaan lähdin alkuillasta ajelemaan ympäri Losia vuokraamallani autolla. Santa Monica, Venice ja pari muuta paikkaa kolusin ja harjoittelin ajamista suurkaupungissa. Jossain vaiheessa ajelin mm. yksisuuntaista väärään suuntaan ja vielä bussikaistalla, perkele. Se Scanian logo on muuten todella hieno, etenkin kun katsoo läheltä.

13. -15. 8 2003 Las Vegas, Nevada

Hieman autoon tuntumaa otettuani lähdin ajamaan kohti Las Vegasia. Matkaa oli noin 500 km ja sehän kulkee Mojave-erämaan halki. [Onko se ’Mojave’ niin kuin ne legendaariset tv-shopin aurinkolasit? Toim. kys.] Ulkolämpötila oli noin 45 celsiusta mutta ei se mitään, kun autossa on ilmastointi. Siis ei mitään, niin pitkään kun sitä ilmastointia voi kayttää. Kun ulkona on riittävän kuuma, ilmastointi piti ottaa pois päältä,että auto ei ala keittämään… Ja sitten se todellinen hupi vasta alkoikin. ”Olikos minulla mitaan juomista?” No eipä! Ja samalla verkkokalvoilleni piirtyi kuva liikennemerkistä, jossa lukee ”Next service station 83 miles”. Kun sinne huoltoasemmalle vihdoin pääsi, niin puolen litran vesipullo maksoi varmaan neljä taalaa! Mikähän juutalainen senkin kaupan omistaa?

Las Vegasia ei voi voi kuvailla, kun yhdellä sanalla: ”Järjetön”. Siinä kaupungissa ei ole mitaan tolkkua. Kaikki hotellien johtajat ja huoratalojen omistajat ovat suurudenhulluja. Minulla oli kunnia majoittua Amerikan suurimmassa hotellissa, MGM Grandissa. Kyseisessä hotellissa on noin 5100 huonetta ja lähes 8000 vierasta. Eli saman verran kuin siellä on työntekijoitä. Kasinoalue kattaa yli 50 hehtaaria ja pelkkiä kolikkoautomaatteja on noin 3000. Thousand Islands -kastiketta tarjoillaan noin 400 litraa päivittäin ja hotellilla on kuusi omaa tv kanavaa… Kas kun huonepalvelu ei toimi kuriirilla! Minunkin huoneeni ikkunasta näkyi itse hotellin silhuetti. Eli se oli siis aika kaukana aulasta,vaikka samassa rakennuksessa olikin.

Osaa ne muutkin hotellit. Täälla on mm. Pikku Pariisi, josta loytyy 1/3 -kokoinen Eiffel -torni… AULASTA! [Jumalauta satametrinen! Ne hullut! -Toim. huom.] Sitten on New York, New York -hotelli, jonka julkisivu on pastissi Manhattanin eteläkärjestä. Joutuivat reppanat tosin tekemään ison julkisivuremontin noi kaksi vuotta sitten…

Yleensähan lomakohteissa hotellin aulabaarissa ilmoitetaan olevan elävää musiikkia. Niin täälläkin. Tämän hotellin auditoriossa esiintyi Tom Jones. Ja itse MGM -areenalla, joka sijaitsi länsisiivessä, oli nyrkkeilyn keskiraskaansarjan mm-ottelu, jonka kaikki 25 000 lippua oli myyty loppuun. Minä onnekseni sain lipun Tom Jonesin keikalle ja koska olin menossa yksin, satuin pääsemään eturiviin. Tässä tapauksessa se tarkoitti neljän hengen pöytää, joka oli noin metrin päässä lavasta. Täällä ollaan tietenkin asiallisesti keikalla, eli istutaan pöytäryhmittäin selkä suorassa ja taputetaan, kun sen aika on. Tai sitten se johtuu Tom Jonesista…

Joka tapauksessa keikka oli todella hyvä! Mies on laulajana lähes Elviksen veroinen ja jos joku Teistä lukijoista ei tiedä kuka on Tom Jones, niin kerrottakoon, etta hän oli pop silloin kun sinun isoisäsi tapasi isoäitisi. Ja jos et tiedä kuka on Elvis, niin ammu itsesi. Sattuipahan niin, että samassa pöydässä kanssani istui oikein mukava pariskunta ja siinä ennen keikkaa jutellessamme selvisi että tämä nainen oli Rod Stewartin kiertuemanageri ja tämä tutun näkoinen mies kertoi olevansa muusikko. Se oli perkuta Vince Neil! Ilmankos oli tutun näköinen. Minä kerroin olevani Markku DeFrost Suomesta. Nice to meet you! Eivät tienneet kuka olin…

Ai niin, Vegasin saldo on +30 $. Parhaimmillaan olin jo kolmatta sataa taalaa voitolla, mutta niinhän me kaikki ollaan joskus voitolla.

16.8 San Francisco, California

Eilen ajoin Vegasista tänne San Franciscoon. Matkan piti olla 670 kilometriä, mutta se olikin 670 mailia… vidu :( Olin perillä joskus puolen yön jalkeen. Koska matka oli äärimmäisen pitkä, vaihteli maasto ja ilmasto sen mukaisesti. Las Vegasista reitti eteni Death Valleyn (totaalista erämaata) ja Area 51:n (kts. X-Files) kautta Yosemiten kansallispuistoon ja yhtäkkiä olinkin kuin Lapissa tai Twin Peaksin maisemissa. Beautiful! Nyt on eka päivä Friscossa takana ja olen käynyt pakolliset Golden Gate bridgen ja Alcatrazin saaren katsomassa. Illalla ehdin vielä aiheuttaa pahennusta ainakin Chinatownissa ja sekoilla niillä hienoilla ratikoilla. Sitten huomenna voinkin ottaa rennosti, kun kaikki on jo nähty ja tehty.

18.8-24.8 San Francisco – Las Vegas – New York – Helsinki

Friscosta matka jatkui autolla takaisin kohti Los Angelesia. Varasin tälle välille kaksi päivää, koska halusin ajaa pitkin legendaarista Highway 1:stä, joka on erittäin hidas ja vaikeakulkuinen tie läpi Kalifornian rannikon. Automatkasta tällä välillä ei ole sinällään mitään erikoista kerrottavaa, muuta kuin että maisemat olivat varsin hulppeat, pystysuoraa pudotusta tieltä mereen oli parhaimmillaan yli sata metriä.

Saavuin Losiin alkuillasta noin kuuden jälkeen ja minun oli aika palauttaa auto. Koska minulla oli seuraavana päivänä aamulento New Yorkiin, otin huoneen motellista lentokentän läheltä ja lähdin keskustaan autovuokraamoon. Sellaisen kymmenen mailia ajettuani tajusin, että enpä sitten ottanut ylös mitään osoitetta tai muita tietoja hotellista, johon olin juuri majoittunut… ja se huonekorttikin oli sellainen valkoinen missä ei lukenut mitään. Siellä se on jossain kentällä päin, hyvä ohje taksikuskille! No sain auton vietyä ja aloin selvittämään hotellin sijaintia. Löysin jostain kadunkulmasta ilmaisjakelulehden, jossa tämä hotelli mainosti, olipa lehdessä vielä ajo-ohjekin. Hienoo! Koska lentokenttä oli kuitenkin aika kaukana, niin ajattelin mennä alkumatkan metrolla päätepysäkille ja ottaa vasta sieltä taksin. Metroon päästyäni ja matkan edetessä aloin ihmetellä väkijakaumaa vaunussa. Siellä oli pelkkiä latinoja ja tummaihoisia. Koska väen käytös oli aika arveluttavaa, kaivoin repustani matkaoppaan ja kertasin turvallisuusohjeet. Niissä kerrottiin, että Los Angeles on turvallinen kaupunki muutamia ghettoja lukuunottamatta joissa ei voi liikkua edes päiväsaikaan turvallisesti. Näihin alueisiin kuuluvat mm. Ingelwood, Compton ja Watts. Samaan aikaan metro olikin jo perillä ja yleisökuulutus kertoi ystävällisesti ”Welcome to Ingelwood, this is the last stop”. Voi perkele! Paikka oli kuin helvetin esikartano. Ghettoblasterit pauhaa ja ”yo man” -huudot raikaa. Siinä ei paljon Markun imagolasit auta, kun paikallinen räppäri pyytää kameraa ”lainaan”. Yhdelläkin kaverilla oli semmonen Warner Brothersin pastissipaita päällä jossa luki ”If you see da police, warn da brother”! No just joo, mene sinä jätkä vaihtamaan koripallotossuihis nauhoja…. Selvisin kuin selvisinkin siitä paikasta ilman kolhuja. Tai sitten minäkin näytin niin epäilyttävältä, ettei kukaan paikallinen uskaltanut tulla juttusille. Taksia siellä ei ollut lähimaillakaan, piti mennä bussilla kentälle asti josta sain sitten taksin vihdoin motellille. Noin varoituksen sanana kaikille, että jos sielläpäin joskus liikutte, niin älkää liikkuko.

New Yorkiin kone saapui alkuillasta aikaerosta johtuen. Mun ”hotelli” sijaitsi Chinatownissa, rikkaan kulttuurielämän keskuksessa, hyvällä paikalla Manhattanilla (ote hotellin esitteestä). Vittu mikä läävä! Paskin hotelli, missä oon ikinä ollut. Huone oli mun kotivessan kokoinen, pieni sänky ja lattiatilaa melkein 20 cm. Matkalaukkua ei mahtunut avaamaan kun hädin tuskin sängyllä. Mistäkähän sekin hotelli on saanut ne kaksi tähteä? Yhden tähden saa, kun on seinät pystyssä ja katto päällä. Ainakin hotellipelissä. (kokeilkaa joskus!). Respassa ei osattu sanakaan englantia, kun yritin saada uutta huonetta. Ping poo vaan sullekin, anna nyt mulle semmonen huone joka ei ole koko talon ilmastointikoneen vieressä!

New Yorkista ei ole juurikaan kerrottavaa. Oon käyny siellä ennenkin ja tällä kertaa keskityin lähinnä shoppaamiseen. Joitakin hienoimmista nähtävyyksistä kävin uudelleen ja tietenkin Ground Zerolla piti pyörähtää. Siellä bisnes pyörii aika kivasti. NYPD ja FDNY -paitoja, lippiksiä yms. krääsää oli kaupan joka kulmassa pitkin Manhattania. Mietin vaan, että onko ne Nykissä joutuneet vähentämään hodarikojujen kokonaismäärää, jotta kaikki 911 -kauppiaat mahtuu saarelle? Olivat perkeleet jo kerinneet tehdä sellaisen ”I survived blackout 2003” -paidankin. Kaupalliset siat. (did I really say that out loud?)
Sittenpä sunnuntai-iltana 24.8 kone laskeutuikin jo Helsinkiin, paluu sujui ongelmitta. Oli kiva

Happoradion kitaristi vaihtuu

2.8.2003, 0:00  |  Uutiset

Kitaristi Miki Pii jättäytyy Happoradiosta ja keskittyy muihin projekteihinsa. Miki haluaa kiittää ystäviään kuluneista vuosista.

Happoradion uudeksi kitaristiksi on varmistunut loimaalainen, mm. Demigod ja Temp -yhtyeissä soittanut, AH Haapasalo. Mies on Happoradiolle tuttu pitkältä ajalta, hän mm. tuotti yhtyeen demonauhat, jotka johtivat levytyssopimukseen Sonyn kanssa. Happoradiossa kitaroinnin lisäksi Haapasalo pyörittää Loimaalla omaa studiotaan.

Utajärvi, Untorock

26.7.2003, 0:00  |  Keikkapäiväkirja

Markku DeFrost: Huhheijaa, pistokeikka Utajärvelle Oulun tienoille. Pitihän se tietenkin lähteä tsekkaamaan, eihän tapahtuma voi olla huono, jos sen nimi on Untorock. Miksaajamme ei päässyt paikalle ja talon puolesta oli äänentoisto, joten ajeltiin paikalle kahdella henkilöautolla. (1400 km edestakaisin, anti olla viimeinen kerta!). Sattuneesta syystä meillä ei ollut soundcheckiä, joten painuimme hotellille heti kun olimme nauttineet artisteille varatun aterian (pyttipannua, jee!)

Hotelli oli noin 20 kilometrin päässä muistaakseni Tyrnävällä. Matkalla hotellille kohtasimme elämämme kovimman raekuuron. Hyvä ettei ollut auto lommoilla ja ojassa… Hotelli oli kuitenkin mainio. Meidän huoneissa ei saanut polttaa, siispä viereisestä tupakointihuoneesta tuli äkkiä virallinen kohtaamis-/juopottelupiste. Otettiin siinä vähän viunaa ja tilattiin taksi taksin keikkapaikalle joka oli siis Utajärven jäähalli.

Sielläpä oli väki todella juhlameiningeissä, tapahtuman järjestäjät mukaanlukien :). Saimme järjestäjältä pinon kaljalippuja, joten kaikki oli osaltamme kunnossa. Meitä ennen soitti Professori Heikkerö -niminen pumppu, joka osoittautuikin aika hauskaksi spektaakkeliksi. Pyysivät mm. ihmisiä lavalle ja sitten riisuivat niiltä vaatteet.

Meidän keikka meni läpi rutiinilla vaikka oltiin itse jo hieman etukenossa lavalle kavutessamme. Utajärvellä oli varmasti humalaisin yleisö, jolle olemme ikinä soittaneet ja sehän on tietenkin kivaa. Meininki oli mainio keikan alusta loppuun ja kokonaisuudesta jäi hyvä mieli! Keikan jälkeen kamat kasaan, tilataksi paikalle ja hotellille jatkoille. Tupakkahuoneessa rymysinne jonnekin kuuteen tai seitsemään asti, toivottavasti muut hotellivieraat eivät häiriintyneet :).

Sunnuntaina sataa aina…paitsi nyt. Se on kiva herätä aivan järkyttävässä krapulassa 700 km päästä kotoa, kun tietää että kamojen kantamisen jälkeen on vielä 8-9 tuntia istumista ilmastoimattomassa autossa. Herkkua! Saattueemme lähti liikkeelle vasta joskus kello 15:n maissa ja kotona oltiin varmaan yöllä. En muista.

Joka tapauksessa, Untorock on hieno festivaali ja Tyrnävällä / Utajärvellä on hienoja ihmisiä, jotka tietävät miten juodaan humalahakuisesti!

Joensuu, Ilosaarirock

11.7.2003, 0:00  |  Keikkapäiväkirja

Aki Tykki: Jeah! Kotikaupunki, Kaarihalli, Ilosaarirock-viikonloppu, ja soittoaika illan toiseksi viimeisenä loistavalla lavalla loistavan äänentoiston kanssa. Odotukset olivat korkealla.

Soundcheck-aikataulut menivät päin perseitä, mutta niin ne usein menee näissä bänditapahtumissa kun yhtyeitä saapuu eri puolilta Suomea. Onneksi saimme kuitenkin tehdä äänitarkastustamme ruhtinaallisen pitkään (ah niin ihanan) Mariskan myöhästyttyä roimasti. Checkien jälkeen hävisimme tahoillemme, muut koteihinsa ja Markku säätämään jotain Ilosaarirock-hommia. Illalla minä saavuin paikalle ensimmäisenä. Olin päättänyt viimeinkin nähdä Dallas-bändi Stellan keikan ja ehdin siitä yli puolet näkemäänkin. Piru että on mainio bändi. Onnea heille! Näin myös toisen Dallas-bändin, Korkeajännityksen, keikan ja sehän oli mainio myös kuten aina. Paitsi ne siat on tehneet biisin, jonka väliosassa lauletaan ”Olen ollut täällä pitkään, aivan liian pitkään”. Röyhkeyden huippu! ;)

Mariskan keikan aikana muutkin bändimme jäsenet saapuivat paikalle ja adrenaliinitaso (ja juopumustaso…) alkoi kohota lupaavaa vauhtia. Ennen keikkaamme säntäsin kolme kertaa koko Kaarihallin läpi tussi kourassa kun olisin halunnut Mariskan nimikirjoituksen käsivarteeni. Mutta eihän sitä naista silloin mistään löytynyt. Prkl. Oman keikkamme alku hieman viivästyi teknisten ongelmien takia mutta lopulta Dallasin tunnusmusiikki kajahti ilmoille. Porukkaa oli lavan eteen kertynyt aloitukseemme mennessä todella hyvin ja tunnelma oli katossa ensimmäisistä soinnuista lähtien. Ilosaarirockin tämänvuotinen keikka jäi kyllä historiaan parhaimpana keikkanamme tähän mennessä. Kiitos, joensuulaiset! Mahtavuutta oli.

Keikan jälkeen alkoi tietysti raivotinttaus ja seuraavan yön vietin hämärillä jatkoilla jossain päin Kanervalaa. Rokkiin 51 Koodia -yhtyeen keikalle menin suoraan nukkumatta (kuten Olli-Matille edellisenä iltana lupasin) ja siitähän ei lopulta hyvä seurannut. Mutta se on jo toinen tarina.

Soitettu setti:

1. Happoa
2. Väärä mies
3. Pahoille teille
4. Pohjalta
5. Ikävä ihollesi
6. Sinä
7. Huda huda
8. Pois Kalliosta
9. Mulla menee hyvin

Tulevat keikat

2019

27.04. KEURUU, Pappilan Taverna [Unplugged]
28.04. KOUVOLA, Patoklubi [Unplugged] [Loppuunmyyty]
30.04. TAMPERE, Yo-talo

24.05. TURKU, Baltic Princess (Raviristeily)
25.05. YLÖJÄRVI, Pöheikön Pölläys
29.05. TURKU, Yksityistilaisuus
31.05. IISALMI, Graceville

01.06. OULU, Yksityistilaisuus
07.06. SAVONLINNA, St. Olaf Summerfest
08.06. KAARINA, Saaristo Open
14.06. NAANTALI, Kaivohuone
15.06. UTAJÄRVI, Untorock
21.06. HELSINKI, Hernesaaren Ranta
22.06. ALAHÄRMÄ, Powerpark
29.06. MANAMANSALO, Gneissirock

05.07. KUOPIO, Kuopio Wine Festival
06.07. LOHJA, Rantajamit
12.07. KURIKKA, Haku Päällä
13.07. VANTAA, Tikkurila Festival
17.07. KOUVOLA, Asuntomessut
18.07. TBA
19.07. VESANTO, MM Reiska 2019
20.07. KUUSAMO, Olutfestivaalit
26.07. LAPUA, Vanhan Paukun Festivaali
27.07. KEURUU, Entisten Nuorten Bileet

01.08. PYHÄTUNTURI, Pyhä Unplugged
02.08. SAVONLINNA, Panimo
03.08. LIEKSA, Lieksan kesä
10.08. VARKAUS, Sampea ja Samppanjaa
23.08. TAMPERE, Satamaravintola Kaisla
24.08. HELSINKI, Tavastia

 

 

 

*** Viimeisimmät muutokset!