Jyväskylä, Memphis (Suomipopin syyskiertue)

22.10.2004, 0:00  |  Keikkapäiväkirja

Aki Tykki: Markku Jykylään jo aamulla jonkun työjuttunsa takia, minä ja Jami junalla Tampereen kautta 18.20-21.36 ja Haapasalo tekniikan kyydissä bussilla noin klo 23 paikallista aikaa. Aloitettiin homma selkeästi ruokailemalla. Paitsi että mulla kärähti se syöminen kun ei justiin sillä hetkellä ollu nälkä ja yritin saada hampurilaisateriani Memphisistä mukaan.
Lupasivatkin mutta kun en itse ehtiny sitä siellä odotella (kun piti Sadetanssin keikka nähdä vihdoin), pyysin äänimies Kuljua tuomaan sen keikkakerrokseen tullessaan. Ja eihän se sitä sitten koskaan tuonu. Reilu jätkä!

Humane oli perunut illan keikkansa jostain syystä, joten meidänkin soittoaika olisi tänään inasen inhimillisempi kuin aiemmin eli 01.45. Mutta mutta.. Tietysti se aikataulu jotenkin kusi, ja meidän keikan alussa oli vielä jotain ihmeellistä teknistä hässäkkää niin että keikkamme viivästyi
roimasti. Lopulta taisimme nousta lavalle siinä 02.15. Onneksi jyväskyläläiset ovat näköjään kovia kestämään viinaa sillä tunnelma ei ollut baarissa vielä lässähtänyt mihinkään. Meininki oli erittäin hyvä ja tästä tulikin tähänastisen Suomipop-kiertueen paras keikka. Ainakin minun mielestäni. Bändikin oli paremmassa kuosissa kuin aikoihin kun ei ollut
viinapiru vielä ketään ehtinyt pehmittää.

Keikan jälkeen pidettiin jotain sekavia jatkoja Hotellia Alexandriassa Teleksin, Sadetanssin ja Happoradion tyyppien voimin. Ja oli kai siellä muitakin mutta en minä enää muista että ketä. Seiskalta käytiin aamiaisella ja sitten yritettiin vähän nukkua. Taidettiin siinä melkein neljä tuntia ehtiä ja jostain syystä ei tullu mitään pahempaa kankkusta tällä kertaa. Paitsi hirveä närästys tuli kun söin siinä yöllä Hesen Mega-hampurilaisen ja sitten vielä sen aamiaisen just ennen nukahtamista. Mutta hip hip huraa mullapa olikin Renniet messissä eli sain iskettyä närästyksen kanveesiin
heti kärkeen. Juhlaa!

Soitettu setti:

1. Linnusta sammakoksi
2. Tanssi
3. Hitaasti
4. Pahoille teille
5. Sinä
6. Pois Kalliosta
7. Kaupunki täynnä ihmisiä
+encore: Mulla menee hyvin

Kommentoi

Tulevat keikat

2019

 

27.09. PORI, Kulttuuritehdas Kehräämö
28.09. VAASA, WsArena

03.10. M/S SILJA EUROPA, Suomipop–risteily
05.10. OULU, Hevimesta
11.10. FORSSA, Status
25.10. LAHTI, Möysän Musaklubi
26.10. M/S VIKING GRACE (Tku)

01.11. KOUVOLA, House of Rock
02.11. M/S SILJA EUROPA (Hki)
07.11. HELSINKI, Tavastia (Eläköön Suomirock -gaala)
08.11. M/S VIKING GABRIELLA (Hki)
16.11. KOTKA, Leikari
23.11. HELSINKI, The Circus
29.11. JOENSUU, Joensuu Areena
30.11. RANTASALMI, Järvisydän

05.12. KIRKKONUMMI, LähiTapiola Sport Center
06.12. TAHKOVUORI, Piazza
07.12. M/S VIKING GRACE (Tku)
14.12. HELSINKI, Casino Helsinki

 

 

 

 

 

*** Viimeisimmät muutokset!