Nivala, Puustelli

13.11.2004, 0:00  |  Keikkapäiväkirja

Markku DeFrost: No joo. hyvähän näitä raportteja on kirjoitella kolme kuukautta myöhemmin. Ei tästä keikasta pysty muistamaan oikeastaan mitään erikoista. Tais olla porukkaa paremmin, kuin edellisellä kerralla Nivalassa. Haapasalo oli tintannut edellisestä illasta putkeen koko bussimatkan Tampereelta saakka ja muistan, että muu bändi löi vetoa, milloin se tippuu. Ei tippunut ennen kuin perillä ja silloinkin vain pakotettuna. Tällä keikalla Haapasalo heräsi 10 minuuttia ennen keikan alkua ja nukahti uudelleen noin 10 minuuttia keikan jälkeen. Keikan hän soitti kyllä aivan erinomaisesti. Me muut taidettiin istua iltaa valomerkkiin saakka ja sit siirryttiin jatkoille hotellihuoneisiin. Niillä jatkoilla oli muistaakseni todella paljon porukkaa. Siellä oli mm. joku loistava huumorimies, joka alkoi kesken kaiken oksentaa meidän huoneen roskikseen ja sen kaveri tais sitten sammua eteisen vaatekomeroon. Jep! Ai niin, tällä keikalla oli ehkä erikoista se, että soitettiin Pois Kalliosta. Aki ja Jami ryyppäsi & saunoi läpi yön bussin lähtöön saakka. Mie hyydyin aiemmin.

Kommentoi

  1. löllö aka ämpäri

    Tulen muistamaan tämän keikkapäivän ikuisesti… loistavaa! Vieläkö pääsis bändiin yli 10v jälkeen….

Tulevat keikat

2020

13.03. ESPOO, Sello-sali [Triokeikka, ’Laulun takaa’ –klubi]
27.03. RAAHE, Riemu Bar & Club
28.03. NIVALA, Tuiskula
03.04. KUUSAMO, Scandic Rukahovi
04.04. LEVI, Hullu Poro Areena
09.04. M/S Finlandia (Helsinki)
10.04. VANTAA, Shamrock
11.04. KOUVOLA, Mulligans
16.04. LEVI, Bar Ihku
17.04. OULU, Bar Ihku
18.04. TAMPERE, Bar Ihku
20.04. LAUKAA, Peurunka Areena
24.04. JYVÄSKYLÄ, Lutakko
25.04. LAHTI, Möysä

 

 

 

 

 

 

 

*** Viimeisimmät muutokset!