Harjavalta, Valtarock

10.6.2006, 0:00  |  Keikkapäiväkirja

Aki Tykki: Valtarockiin lähdettiin vähän pelonsekaisin tuntein, krapulat oli taas hankittu Kampin keikan jatkoilla. Onneksi lähti Joensuun ukko Olli Koistinen kuskiksemme Harjavaltaan. Kiitosta vielä kerran. Jännitystä reissuun toi se, että meillä oli keikkasopimuksessa erikseen maininta että keikkaliksamme on saatava etukäteen, tai emme nouse lavalle. Orkesterilla ei oo tarkempia tietoja, miksi tällä kertaa sopparissa näin luki, mutta yleensä tuollainen pykälä ei lupaa hyvää.

Harjavallan muutaman tuhannen hengen festarialueella oli ehkä 20 ihmistä kun paikalle saavuimme, ja Lumo-orkesteri veti omaa settiään. Ei hyvää päivää. Kateltiin siinä, että meidän ja Lumon lisäksi samana päivänä esiintyisivät mm. Poets of the Fall ja Indica, eli järjestäjällä oli esiintyjissä aika paljon rahaa kiinni. Niin ja edellisenä iltana esiintyi ainakin Uniklubi ja ties mitä muita. Rollarit ja U2 varmaan. No niin mutta.. Kulju lähti sitten metsästämään sitä meidän keikkapalkkaamme, ja vielä puoli tuntia ennen keikkaa siitä ei ollut jälkeäkään. Myö ooteltiin ihmeissään lavan takana ”äitimme” Kuljun komentoja että mennäänkö tästä lavalle vai nou. Vissiin 20 minuuttia ennen keikkaa lopulta selvisi, että keikka vedetään. Eli ei siinä muuta kuin kamat lavalle kipinviks, alkunauha soimaan ja ukot lavalle.

Ja sehän olikin sitten oikein mukavaa! Porukkaa oli sentään vähän enemmän jo paikalle saapunut ja kaikki olivat maeniosti mukana koko settimme ajan. Biisilistasta ei ole muistikuvia, mutta täys tunti siellä soiteltiin. Ja vielä joku huusi että Lumen alle ois pitänyt soittaa kanssa, mutta ei me olla tuota pianonrohjoa festarikeikoille kuljeteltu. Ja jotenkin on semmonen fiilis, että lumiaiheinen kappale ei ole välttämättä se paras mahdollinen tunnelmannostattaja kun aurinko paistaa ja on 25 astetta lämmintä.

Keikan jälkeen istuskeltiin hetki bäkkärillä ja lähdettiin kohti kotia. Mukava reissu oli porukan vähyydestä huolimatta!

Kuvia tältä keikalta

Kommentoi