Jatu Motti

basso

Musiikillinen esihistoria

Ensimmäiset muistikuvani musiikista lastenlevyjen jälkeen olivat äitini Elvis-kasetit, joita kuuntelin pikkupoikana ahkerasti. Ala-asteen loppupuolella kuvioihin astui W.A.S.P. ja pian heidän tuotantoonsa tutustuttuani, aloin soittaa bassoa. Enon kaveriporukassa jaettiin soittimia ja mulle jäi basso, kun kukaan muu ei sitä halunnut. Yläasteella soitin vielä vähän rumpujakin, mutta Red Hot Chili Peppersiin tutustuttuani tajusin bassottelun hienouden ja omistauduin sille täysin. Erityisesti peukkubasson rätkyttäminen kiinnosti, ja pian sain lempinimen ”Peukku”. (Tätä kutsumanimeä kuulee nykyäänkin vielä huudeltavan kun ollaan Happoradion kanssa Joensuussa keikalla…) Muistaakseni RHCP:n Mother’s Milk -levyn kansissa oli kiitokset Primus-nimiselle yhtyeelle. Kiinnostuin, ja kaverini kanssa hankittiin heidänkin levynsä, joka sittemmin opeteltiin soittamaan läpi.

Ensimmäinen bändini oli nimeltään Black Machine, joka koottiin Enon yläasteen bändikerhosta mentyäni seiskaluokalle. Sillä porukalla soitettiin Deep Purple -covereita vaihtelevalla menestyksellä. Yläasteen jälkeen ajauduin ammattikouluun ajoneuvoasentajalinjalle (raskas kalusto!) ja ensimmäistä vuotta siellä opiskellessani perustettiin North Carelian Blues Patrol. Siinä soittivat lisäkseni Ronski Rosenius, Tohkasen Mikko (nyk. Tohkasen Rautahammas) ja Mustosen Antti. Ronski jättäytyi pian pois ja tilalle tuli Heikkisen Petri. N.C. Blues Patrolin kanssa tehtiin joitain kymmeniä keikkoja, pääasiassa Joensuussa ja lähikunnissa. Jonain vuonna hävisimme Nuorison taidetapahtuman bändikisassa niukasti eräälle Sydänyö-nimiselle bändille, mutta minä sain erikoiskunniamaininnan bassotyöskentelystäni. Sain siitä oikein diplominkin, joka on edelleen tallessa!

Samoihin aikoihin minä, Kurosen veljekset Perttu ja Vesa sekä Heikuran Janne perustettiin Yesbwana-niminen yhtye. Soitimme jonkinlaista funkkia raskaalla kädellä. Yesbwana oli helvetin hyvä bändi, mutta vähän liian aikaisessa trendejä ajatellen. Rumbassakin sanottiin että ”jos tämä bändi olisi Itä-Helsingistä, puhuttaisiin jo ilmiöstä”. Vaan Enostapa oltiin, ei tullu meistä ilmiötä. Yesbwanan jäsenet kuitenkin muuttivat pikkuhiljaa ympäri Suomea, joten bändi kuivui hiljalleen kokoon. N.C. Blues Patrolin ja Yesbwanan lisäksi soittelin bassoa useissa lyhytikäisemmissä yhtyeissä kuten J.J. Blues, Kikattavat Neitsyet sekä Östersund runka Eckerö, joista viimeksimainitussa soitti muuten muuankin Jute Musikka.

Itä-Suomesta muutin Perheniemeen opiskelemaan kontrabasson soittoa, musiikin teoriaa sekä kuorolaulua. Opiston Peilityyni-kuoron kanssa päästiin oikein Finnvoxille levyttämäänkin, ja opistosta kasatun Marimbumba-orkesterin kanssa tehtiin keikkoja. Liidasimme mm. gospel-messun Loimaan kirkossa (ehdottomasti urani kohokohtia) sekä soitettiin joku keikka alasti jossain bileissä. Ei tosin kirkossa sillä kertaa. Kontrabasso- ja kuorolaulu-urani kuitenkin päättyivät opistosta lähdettyäni, käteen jäi vain saksalainen jousi.

”Perseniemestä” muutin asumaan asuntovaunuun silloisen työpaikkani pihaan Lahteen. Sain kuitenkin pian säästettyä palkoistani rahat vuokratakuuseen, ja muutin Helsingin Kallioon ns. pornoluolaan, jossa sittemmin kuvattiin mm. Asemalla-levymme kansikuva sekä Sinä-musiikkivideo. Noin vuonna -97 Sundelinin Hannu pyysi minut soittamaan bändiinsä nimeltä Kimono. Tämän orkesterin kanssa meni jossain vaiheessa sen verran lupaavasti, että jättäydyin päivätöistäni. Päästiin tekemään musiikkivideota, biisi soi silloisessa Radiomafiassa ja levykin äänitettiin. Sitten vaan kävi niin että kärähti, levyä ei koskaan julkaistu. Sillon ahisti. Sain onneksi työpaikkani takaisin kun en kerennyt vielä siltoja takanani kokonaan polttaa. Kimonon toiminta lakkasi tämän takaiskun jälkeen varsin nopeasti.

Samoihin aikoihin Kimonon kanssa perustin Anssi Ahvenisen ja Pentti Luomakankaan kanssa Linko-nimisen orkesterin. Laulajaksi pyydettiin Jukka Kortti (ex-Generators, nyk. Protestants) ja rumpaliksi Pasi ”Podis” Paksuniemi. Minä ja Anssi soitettiin molemmat bassoa ja Luomakangas saksofonia. Tämä yhtye on edelleen olemassa mutta pariin vuoteen ei olla edes treenattu.

Vuonna 2000 perustettiin Mikko Tohkasen kanssa iskelmäorkesteri Rakkauden Remonttimiehet, kun kuulimme että humppabändien keikkaliksat ovat kovia. Rumpaliksi pyydettiin Joensuu-aikojen tuttu Markku DeFrost ja yhden keikan jälkeen riviurkuriksi kiinnitettiin Aki Tykki. Ensimmäisella Remppari-keikalla Aki pyysi minua kännispäissään auttamaan Happoradio-nimisen orkesterin ensimmäisen demonauhan kanssa, kun heidän silloinen basistinsa oli hukassa. Suostuin, ja sille tielle jäin.

Elämä Happoradion ulkopuolella

Teen bändihommien lisäksi edelleen päivätöitä (samaisessa firmassa, jonka pihamaalla aikoinaan asuntovaunussa elelin), joten vapaa-aikani on todella vähissä. Keikkaluonteisen päivätyöni takia vietän suurimman osan elämästäni poissa kotoa ja Helsingistä. Laskettiin joskus, että asun hotelleissa keskimäärin lähes 200 yötä vuodesta ja matkustuskilometrejäni en uskalla edes arvioida. Vähäisen vapaa-aikani vietän mieluiten kotona telkkaria katsoen (mulla on oikein videotykki!) tai Kallion baareissa notkuen.

Kommentoi

  1. repe

    Jatu o paras!

  2. Juice

    Ois mukava törmätä ja muistella menneitä vanhoilta ajoilta !!! Tarkoitan tuota peukkubasistia !

  3. Vivianna

    No niin, kirjotellaans kaikki jäsenet läpi kun ootte niin mahtavia! Ja soitatte hyvin yhteen keikalla, todistettu nyt. Jatulla mielenkiintoista historiaa joo. Tota Yesbwanaa ois pitäny saada kuulla, funkia&raskasta – kuulostaa erittäin lupaavalta. Generators oli hyvä, keikkaili täälläkin seuduilla muinoin. Teidän pornoluolan (mistähän moinen nimi?!) tapetit on niiiin hienot, voi että… Btw. Lahti rules! :)

  4. Happoradio-fani Itä-Suomesta

    Kiva tietää vähä tota historiaa bändiläisistä :)

  5. Mää

    Takkar och pokkar! Piknik keikkanne oli hyvä. Häätyypä joskus karauttaa keikallenne kun kuletta täälläpäin.

  6. Josku

    Et ole enää tuossa firmassa töissä, mitä ilmeisemmin. :( Harmi, jos olisin vaikka joskus päässyt sut näkemään, Jatu. Vaikka myönnettäköön harvoinhan siellä vierailin, kun tälläinen nuorempi versio olen Happoradion fanista, enkä tuolla siis itse töissä. :) Sitten Aki: Sulla on ihana laulu ääni, anna palaa! ;) Ja koko porukka: olette ihan parhaita, keep it going ja hyviä keväitä!

  7. Yks tyyppi vaa

    ”Aki pyysi minua kännipäissään” =D

  8. Minä

    Jatu, onko sulla fanipostiosoitetta johon vois laittaa kamalaa ihkutusta? :)

Tulevat keikat

2017

27.10. Yksityistilaisuus
28.10. Yksityistilaisuus
03.11. TURKU, m/s Viking Grace
10.11. TAMPERE, Nenäpäivä
11.11. LAUKAA, Peurunka Areena
24.11. TAMPERE, Olympia ***
25.11. LEVI, Hullu Poro Areena
01.12. LAPPEENRANTA, Old Cock
02.12. HÄMEENLINNA, Aulanko Areena
08.12. VANTAA, Tulisuudelma
09.12. TURKU, Venus Nightclub
15.12. LAHTI, Finlandia–klubi
16.12. Yksityistilaisuus

 

***Viimeisimmät muutokset!